n4kur0s

 keittiös on ampiainen jota en uskalla tappaa. seinän takana on koht tyhjempi ja tyhjempi huone, toistaiseksi ainoa kiinnostunut on 17-vuotias korsolainen. mulla on niin paljon töitä ettei mun ole edes mahdollista vatkata asiaa murhegulhossa.

kopeloi mun aivojani

Olen tehnyt viikon verran mielenterveyshoitajan töitä Helsingin kaupungilla, ja sopimukseni jatkuu parin kuukauden päähän. Pursuan valtavaa kiitollisuutta siitä että tilanteeni kääntyi näin hienoksi kesken tulevaisuuden pelkäämisen. (vähän vieläkin pelottaa) Viikon aikana on tapahtunut paljon, olen ollut vitun hyvä hoitsu ja sitten pelännyt olevani vitun huono hoitsu, olen oppinut enemmän kuin kolmen vuoden kouluperseilyn aikana, vaik tiedän etten pelkkien työssäoppimisten koulimana voikaan olla paras. Olen koko tiimin nuorin, mut mua ei oo missään työpaikassa otettu vastaan niin innostavasti ja tasavertaisesti kuin tuolla. Töissä oon kasvattanut kauheen monta extratuntosarvea, haluan oppia niin kovasti sen ohella kun yritän uuteen ympäristöön tasoittuessani tehdä työni mahdollisimman hyvin. Toisaalta tää on ehtinyt jo aiheuttaa ei-ehkä-niin-tärkeää itsetutkiskelua, ahdistaa haahuilla kaupungilla likaisen hipin näköisenä, joka on mulle luonnollinen look, peläten et kollega sattuu näkemään mut, mut toisaalta hyvälaatuistakin funtsimista, mitä voin tehdä itselleni pysäkseni tasaisessa mentaalivirityksessä että jaksan ja kokea että voin myös fyysisesti hyvin. Tää motivaation määrä on valtava. Ja joskus oikeesti vaan tekee mieli lähteä mihin tahansa kengättömänä.

Vaihdoin myös puhelinliittymää puhelinmyyjän aloitteesta, sitäkään ei oo ennen tapahtunut ja yleensä puhelinmyyjät alkaa esim itkeä ensimmäisen minuutin jälkeen ja lopettavat itse puhelun ..... tää yksilö oli hyvä siinä mitä tekee. Vähän kuumottais tää loppukesä, kämppikset aikoo lähteä haahuamaan pois ja niitä pitäis haalia lisää samalla kun on alettava sekoilla byrokratiaälyttömyyksien kanssa ja toivoo et kaikki jotenkin loksahtais kohdilleen. Yleensä ne tuntuukin loksahtavan, kunhan on ensin riehuttu ja itketty kun mikään ei toimi, mut jos ees kerran elämässä sillain kivuttomasti .. Tänään lähden metsään.

oivariini

kituvankurjenkylkenä

sydän hypähtelee tuonne kurkkuun tai kitalakeen väräjämään, vaik toisessa äärilaidassa tunnen elämänhallinnan langat tai ohjaimet wtf ihan sama megalol käsissäni selkeämpinä kuin moneen kuumotuskuukauteen. kuvalla ei oo mitään pointtia, musta on söpöä että kookoksen seinämässä on selkeä puu. 

kulutin erään aamupäivän lopettamalla akvaariollisen kaloja (haluan nyt tupakan mut keuhkoni ovat todennäköisesti sentin viipaleina myttynä jonkin ontelon pohjalla allergian takia) kun niiden asunto hajosi. tunsin itseni ääliöksi pyytäessäni vinkuen anteeksi jokaiselta ennen pään irti saksimista. yks kiehtova välihuomio; oikeaoppisesti niitä lopetettaessa on tarkoituksena katkaista kalan kaula. ilmeisesti niillä on jonkun mielestä kaula. seitsemän niistä oli liian suuria ja vahvoja tee-se-itse-joukkomurhavälineistölleni, lahjoitin heidät jättiläisakvaarioon 20päisen parven jatkeeksi.

anteeksi, mutta eläimet ovat minusta helvetin paljon kiinnostavampi juttu kuin päivän asu tai mitä ostin tänään-postaus. nyt kun tuli puheeksi: päivän asuni on 14sekunnissa valittu pino kangaskappaleita, jotka ovat juridisesti soveliaita julkisille paikoille. ostan halpoja ja nopeasti rikki meneviä tavaroita. kirjoitan tätä postausta nyt oltuani hereillä vartin verran, josta 10 minuuttia olen kuluttanut törmäilemällä keittiössä esineisiin allergian muurattua rähmäiset kosteat silmäni umpeen ja pyrkinyt koskettelemaan kahvinkeittelyssä tarvittavia välineitä asiaan kuuluvassa järjestyksessä, päämääränäni olla kaatamatta hiutalemaisia/pienirakenteisia elintarvikkeita päälleni tai lattialle. pyhimpänä tarkoituksena tällä kaikella on juoda jotain kofeiinipitoista nestettä satuttamatta itseään tai muita ennen kuin tarvittavat 10 desiä on tullut täyteen.

pidän itselleni peukkuja, mullon tänään työhaastattelu hullujenhuoneelle ja sinne mä tahdon aivan riittävän vittu paljon. 

upotti sankoon pään

kuvissa meitsiä ja jonkun ruumiinosia. 9 viikon työssäoppimisjakso Auroran sairaalassa päättyy perjantaina. sain tyydyttävän arvostelun, tiesin niin käyvän ja pidän tärkeimpänä sitä, että jaksoin ja tiedän oppineeni sen mitä oli tarkoituskin, bonuksena sain tietää itsestänikin lisää. Päihteidenkäyttöni on hallinnassa ja oikeastaan tykkään nousta 0530, koska luonto on niin valmis ja reipas että valo houkuttelee mut heräämään parvekkeelle.