upotti sankoon pään

kuvissa meitsiä ja jonkun ruumiinosia. 9 viikon työssäoppimisjakso Auroran sairaalassa päättyy perjantaina. sain tyydyttävän arvostelun, tiesin niin käyvän ja pidän tärkeimpänä sitä, että jaksoin ja tiedän oppineeni sen mitä oli tarkoituskin, bonuksena sain tietää itsestänikin lisää. Päihteidenkäyttöni on hallinnassa ja oikeastaan tykkään nousta 0530, koska luonto on niin valmis ja reipas että valo houkuttelee mut heräämään parvekkeelle.

puhdas vuohi

EI en poseeraa oigeest vaan persettä eikun tukkaa kutitti

Dora halusi, että teen blogimerkinnän tai kerron ainakin jossain sosiaalisessa mediassa tarinan sunnuntaiaamusta. Tässä: Elipä kerran Dora joka heräsi sunnuntaiaamuna ja pieraisi saatanan isoon tv-vastaanottimensa 24353 tuumaiselle näytölle esiin maksukanavan, josta näytettiin Dreamworksin animaatio, jossa kesytetään lohikäärmettä, ja leffan loppupuolella hän vieräytti kyyneliä. Kyse ei ollut, kuten itse luonnollisesti oletin, elokuvan sydäntäsärkevästä katsojaa liikuttavasta juonenkäänteestä, vaan tiedusteltuani asiaa selvisi, että epätoivon itku johtui siitä, ettei Dora voi koskaan saada omaa lohikäärmettä. Hän otti myös puheeksi aidon surunsa ja turhautumisensa siitä, ettei sitä Tylypahkan kutsukirjettäkään ole vieläkään kiihkeästä odotuksesta huolimatta vielä tullut, se on tietenkin saattanut kadota matkalla. Arjen jakaminen 5-vuotiaan pms-oireista kärsivän ihmisen kanssa on tyydyttävää ja mukavaa. Asianomainen henkilö löytyy kuvasarjasta. Myös minä löydyn kuvasarjasta. Saatoin polttaa naamani yöllä, istuin liian lähellä nuotiota. Tilannekatsaus: Poskessani on suuri finni, olen saikulla, elämäni on pilalla, kuuntelen Kaikukastia, aion kohta imuroida. Ottaa päähän, mä en oo hipster, en vaan osaa pukeutua.

tajuvaje

sen kunniaksi, että olen tahattomasti saavuttanut normaalipainon (ja voin öööö luovuttaa verta nyt), jaan kanssanne esimerkin siitä millaiset koipeni olivat kun en ollut normaalipainoinen. toki thinspovänkyröinteineen.

Kupittaa-retki jonka tekemistä en ehkä kykenisi muistamaan ellen olisi säilyttänyt siinä pöhnässä hienomotorista osaamistani ja painanut laukaisijaa muutamia kertoja kolmen päivän aikana (tod näk vahingossa), eivätkä nämäkään varsinaisesti valota yhtään mitään reissusta tai sen sisällöstä. edes minulle.

s

freestyle

et ole lihaa et verta
olet haavekuvia unelmia, lainasin runon Uuno Kailakselta, mutta se tepsi
puhelin soi

seisoin katukulmassa tarpeeksi kauan. sitten koivet alkoivat toimia alkuperäisen suunnitelman perusteella, kävelin sisään ja aloin juoda kaljaa niin lujaa kuin pystyin. oikeastaan en edes kuullut runoja, vaan vanha ympyrärillinen taidemaalari päätti ottaa seurani itselleen, juotti lisää kaljaa ja keskusteli kohteliaasti, tasapuolisesti sanan ja rytmin voimasta, otti avosylin vastaan pohdiskeluni kitarasta ja modernista runoudesta, purskautti mielettömän oikeisiin hetkiin hyväksyvää naurua. kertoi että olen, en muista mitä sanaa käyttämällä, raju. ja joo, rakastuin. kuten oli kai tarkoitus.

luulen, etten oikeasti edes ole kireä, olen ... tällainen. ei sitä tarvitse ottaa vastaan, kannattaa varmaan työntää vain pois. en ala vihata itseäni tai ketään muutakaan sen takia. aina on tilaisuus kehittyä ja hioa temperamenttiaan, mut jossain vaiheessa kyse ei vain enää ole siitä, että jotain olis pielessä tai väärin, on vaan myönnettävä jos sitä ei halua.
ääni on auki, avasin kaks tuntia, joten om namo om namo. se on niin auki tuntuu että kohdusta asti, että valinnanvara hukuttaa mut.

vii deö

hyvää huomenta. kiinnostuin suullisen ilmaisuni visuaalisuudesta ja kuvasin siitä spontaanisti videon klo 0800. miljoona pistettä ja papukaijamerkki tosta dorkasta puolen minuutin vaikenemisesta ja kaukaisuuteen tuijottamisesta. ja miks mä sitten latasin tän internetiin? silmälasit saa mut näköjään näyttämään ai-ailta tai vastaavalta pimeän sademetsän otuxelta.