lauantai 5. maaliskuuta 2011

jos kissan ulina loppuu itsestään

Äh, jälkikäteen on haastavaa päästä siihen tilaan tai saada se tunne omaksi, jossa on mahdollista kirjoittaa joitain edellistenkaltaisia merkintöjä. Saattaa naurattaa tai hävettää. Poistaa en raaski, ne tunteet ovat kuitenkin olleet kyseisinä hetkinä mulle aitoja ja painavia, vaikken neutraaliolossa mua tajuakaan. En osaa yrittää mielikuvitella tunteita jos ne ei oo läsnä. Lopputulos on silti sellainen, että jään Helsinkiin.
Äiti sai (kauhistuttavan paljon asiaa äidistä, ei tän pitänyt olla mikään äitiblogi!) eräänä yönä ilmeisesti jonkintyyppisen hermoromahduksen tietokoneen takia, repi kaikki johdot irti -pystyn kuvittelemaan tämän tilanteen hyvin, raivosta vapisevat kädet riuhtoo piuhoja niin että sininen sähkö välkkyy, leuat kireinä hampaat narskuu, hengitys on puuskaista, oon nähnyt sen siinä fiiliksessä tarpeettoman useita kertoja- ja painuu täristen sänkyyn, koska ei ole mikään tekniikan ihmelapsi. Yritän yhä opettaa sitä copypasteemaan tekstiä, nyt kun se on käyttänyt internetiä ainakin seitsemän vuotta. Sit se meni ja osti uuden tietokoneen. Se miksi ylipäätään otan aiheen puheeksi, on musiikki jota mulla oli aika monta gigaa siinä edellisellä koneella.

Muuan nuori naishenkilö on kerännyt mun makuuni järjettömän ison summan rahaa, se on niin nuori etten keksi muuta mahdollisuutta kuin että se on huorannut ahkerasti vuoden yhtäjaksoisesti tai jotain sen suuntaista. Aikoo ostaa huoneiston tai talon, lupaavia sellaisia on nyt jo kuulemma pari. Kun kaupat on tehty ja tilat laillisesti hänen omaisuuttaan, neiti perustaa squat-tyyppisen mestan, jonka ajatteli rahoittaa järjestämällä keikkoja. Motiivina koko meiningille kuulemma se, että sydän särkyy kun kaikki kaverit asuu kadulla. Ymmärrän. Olin myös ikäänkuin tohkeissani kuunnellessani selontekoa suunnitelmasta. Yks huone tulee olemaan luomuruokahuone, siellä kasvatellaan omat juurekset ja rehut. Puheeksi tuli, että jos hän hankkisi lämmityksen, majoittua voisi läpi vuoden, ja olisin tervetullut alivuokralainen. Alustavasti sanon vaan että pure awesomeness.

Luulen, että tunnollisuuteni ja täsmällisyyteni on jotenkin sairasta, ellei lähes epäluonnollista. Saavuin autolla eilisiltana erääseen huoneistoon Helsingin sadantonninvuosituloalueelle. Kuskina eräs toveri, jonka kyydissä en aiemmin ole ollut, parikymmentä minuuttia hänen autossaan hänen kätensä ratissa ja sydämeni tahdistui uudestaan. Kostean illan jälkeen (muistan pitäneeni jonkinlaista tupakkatauon mittaista luentoa lihavuutta koskevista perversioista terassilla) menin nukkumaan klo yhden jälkeen, ja heräsin 05.45 (ilman kelloa, olin itselleni armollinen ja aioin herätä vasta tasan kuudelta, mutta sisäinen kelloni on etuajassa), ryntäsin kotiin, pakkasin, juoksin juna-asemalle, tapasin kuvaajan ja assarit, klo 08.19 pääsimme matkaamaan kohti Järvenpäätä. Itse kahdeksasta tunnista Pekka Halosen akatemian studiossa (miksi musta tuntuu siltä notta tässä tekstissä ois semmoinen leijumissävy!) en vaivaudu kertomaan, sillä se humalankaltainen uupumuksen tila jossa pollani tällä hetkellä viruu, tekee ajatuksen liikkeestä muutenkin tahmeaa. Seura oli helvetin hyvää, kuvaaja niin taitava että huokailin ja voihkin sen duuneja tutkiessani, nyt kun olen ottanut itse kuvaajan kädenjäljestä selvää, niin en osaa kelata muuta kuin että jumalauta mä olin ton malli tänään. Vaelsin ympäri studiotiloja ja hipelöin jokaisen suloisen taustamateriaalin ja rekvisiitan läpi sormenpäillä, nautin kuvaajan seuraamisesta sen tehdessä asiaa jonka se parhaiten osaa, näin miten se ja sen Canon sopi yhteen, tyyliin rakasti toisiaan, se vehje sopi sen pieniin käsiin niin hyvin. Näyttely aukeaa huhtikuussa, lisätietoa saatte kun tiedän itsekin enemmän. Mun täytyy varmaan nukkua. Ehkä mun pitäisi kertoa jotain työssäoppimisesta, uskon ettei ihan kaikki tiedä mitä tapahtuu vanhustenhuollon toiminnan rakennuksissa? Miksi ihmeessä en koskaan oikolue merkintöjäni?

2 kommenttia:

  1. löysin tämän blogin juuri, hieno
    (olemme olleet samoissa kuvauksissa)

    VastaaPoista
  2. kiitos kaunis.
    hämmentävää, kuinka onnistuitkin löytämään tämän!

    VastaaPoista

JOTENKIN

Oma valokuva
kroonisesti jämähtänyt norsunvittu-autistihatuksi. en tuu kaikkien kanssa toimeen, vaan näyttelen tarvittaessa helposti lähestyttävää ja miellyttävää olentoa. ulkoilmatapahtumissa pitää mun mielestä saada tupakoida. blogilla ei ole keskeistä ideaa, kunhan oksennan tänne jotain silloin tällöin. työkseni hoivaan ja kylvetän organismeja, joiden spyyke ei ollut yhtä kestävää materiaalia kuin elämä. kuvat oon ite ottanu!! joskus käytän liikaa huutomerkkejä.

Lukijat