mustapiäl tsoojuo, da tsoojuo minun viel kofeidu

Luen paljon blogeja, joiden ylläpitäjät ovat kirjoilla muutaman kerroksen päässä osastosta, jossa vietän kahdeksan tuntia päivässä. Tässä on jotain kieroa. Retorinen kysymys; ja miksi olen niin tuhottoman kiinnostunut? Oletan eteneväni joskus nuorisopsykiatrian kirjavaan lohkoon. Väitän että on aika kiinnostavaa kuulla, miten 14-vuotiaat elämäntuskaiset pienet kokevat hoitonsa ja hoitajansa. Tosin lisämausteena on monesti asenne, jossa kaikki on perseestä ja heitä vastaan.

Hartaammitta tilityksittä, tässä lista asioista, joita olen kun bätlätään spontaanisti ilman tai vain pienikokoisella suodattimella. minulla on isot etuhampaat (tämä on harvinaisen totta, mutta hymyni on lumoava) olen 7-vuotias joka yrittää hoitaa elämäänsä (pitänee osittain paikkansa, en myöskään tiedä millainen on tavanomaisen kakskybäsen aivotoiminta). pelkään koulua jota olen käynyt 3 vuotta. olen hoikka mutta mulla on silti kaksari. naamani on lattea ilman lävistyksiä ym oheissälää. luulen olevani erikoinen mut en mä oo. mulla on traumoja, olen ilmeisesti kasvanut ladossa sisaruspataljoonan kanssa ja sain aina taistella jokaisesta ruoanmurusesta eikä hengissäpysymiseni koskaan ollut varmaa (jåå, saatan olla vähän ahne) olen huora.

 Vielä pari vuotta sitten mun sosiaaliset kyvyt oli nykypäivästä aika poikkeavat, tai ehkä mun ihmiskäsitys (hieno sana joka ei tarkoita mitään mut jota on helppo käyttää) on muuttunut. Mulla oli paljon kavereita ja aika intensiivisiäkin ihmissuhteita runsain mitoin. Toisaalta mä dokasin myös aika paljon. Tänäpäivänä ihmiset ei kiinnosta tai tunnu puoleensavetäviltä samalla tavalla, ja mulla on hyvin vähän aktiivisia suhteita, ne voi laskea oikeesti yhen käden sormilla, vaik hankala tätä on miettiä koska en oikeasti tiedä mistä tää johtuu. Mun seura ei välttämättä ole erityisen kiinnostavaa, mulla oli aikoinaan voimakaskin tarve tuoda vimmaisesti esiin millainen ja kuinka hiton jännä tyyppi oon. Taidan olla niin vitun itseriittoinen etten vaivaudu kiinnittämään kenenkään huomiota itseeni, följyyn vaan, tosin ilahdun jos joku tykkää musta. Ja on silläkin kai väliä, et aloin seurustella, ja vaik se oli kaukosuhde, niin saatoin muuttuu tylsäks ja erakoks toisinaan kun tyttöystävä on bff.

Mut sit ahihi ensviikonloppuna menemme Facesiin. Vierailin siellä myös 2010, jaoin teltan piereskelevän australialaisen kanssa, ja keskellä yötä taivas repesi, Esteri pyllisti tuotoksensa tulvan muodossa, teltassa oli reikiä, ja aamulla konttasin leiriin toiselle puolelle metsää juomaan murukahvia. Aika on tietenkin kullannut muistot. Oi lille onneksi varastoi facebookiin jokaisen ottamansa valokuvan, nyysin sieltä nää edellis-faces-kuvat joissa oon pääosassa, koska nää on kauniita.

Tiedän mistä "peninkulma" on peräisin.