maanantai 19. marraskuuta 2012

psylol

Laskin lukevani n. 80 säännöllisesti ylläpidettyä blogia. Feimeimmät suomalaisten kihnuttamat blogit (tän hetken ainoa mieleentuleva esimerkki on More To Love) eivät löydy luettelosta. Bloggaaminen on Internet-ilmiönä Suomessa aika tuore juttu, mut se on lyhyessä ajassa (muutamassa vuodessa) asettunut aika selkeisiin raameihin ja sisältöihin. Ihmettelen ehkä vähän kategorisointia, joka tuntuu köyhältä ja yksiulotteiselta; jengi on jakautunut ylläpitämään iänikuisia lifestyleblogeja, valokuvausblogeja, muotiblogeja, sisustusblogeja, käsityöblogeja, harrastusblogeja ja lemmikkiblogeja. Näin karkeasti jaoteltuna. Lifestyle voi pitää sisällään ihan mitä vaan, pikaisella skannauksella se näyttää käsittävän kaiken ikäisiä Alepan kassamyyjiä tilittämässä elämänsä itsestäänselvyyksiä: "mitä tein tänään, kävin jossain kaupassa ostamassa tavaroita, mitä ja kenen kanssa biletin (denailin) viikonloppuna, kamera on nyt rikki mut enspostauksessa on kuvia, enspostauksessa video, enspostauksessa esittelen huoneeni / kivoimmat vaatteeni / karvanpoistovälineeni, aion ostaa sohvan seuraavasta liksasta.", sanalla sanoen internet-päiväkirjoja, perimmäisenä tarkoituksena toive siitä joku huomaisi heidät.

Nuorison edustajien blogeista löytyy jo oma maailmansa, tarjolla on valtaisa määrä päiväkirjamaista avautumista erilaisista mielenterveyden häiriöistä, suisidaalisuudesta, syömishäiriöistä ja seurustelukumppaneista. Häiritsevää tahtia kasvava aihealue "olen 15-v ja onnistuin hankkiutumaan tiineeksi" on pelottava kategoria. Blogien kautta löydetään omaa kohtaloa ja kokemuksia vastaavia ihmisiä ja saadaan tukea. Ilmiö on tavanomainen eikä mitenkään uusi, vuonna 2012 etsitään vertaistukea ja ymmärrystä Internetitse julkisten päiväkirjojen kautta. Internet on tarjonnut samanlaisen väylän tosin olemassaolonsa alusta saakka, yhteisökanavat vain ovat vaihtuneet.

Bloggaamisen nykyhetkeen mennessä tapahtunutta evoluutiota on vaikea verrata mihinkään jo olemassaolevaan, kuten kirjallisuuteen ja sen skaalaan, lehtiin tai kirjoihin. Paperipäiväkirjat eivät ole kadonneet mihinkään, eikä se olekaan bloggaamiselle mätsäävin vertailukohde, vaikka kyse onkin yksinkertaisimmillaan omien aatosten ja kokemusten jakamisesta. Bloggaamisessa pääpaino on sen kaiken ja oman persoonan näyttäminen jollekulle. Eivätkä kaikki missään nimessä halua antaa itsestään yleisölle muuta kuin jonkin selkeästi rajatun mielenkiinnonkohteen ja aiheen, vaikka omat öljyväriduunit. Jaettu Internetpäiväkirja on jo WANHA. Siihen tarkoitettuja yhteisöjä on puuhattu jo vuosia, kuten käyttäjäluvultaan suurimpia ystäviämme Livejournal. Aihealueen rajaus tuntuu muuttuneen tärkeäksi vasta siinä kohtaa, kun Blogspot.com on levinnyt suomalaisten syrämiin ja näyttöpäätteelle. Itse olen varmaan päätynyt ratkaisuun, jossa mä vaan selitän ilman aihetta. Ja aivoja. Olen linkittänyt blogini osoitteen johonkin pyöreät kaksi kertaa. Lukijoita jostain syystä ihan oikeasti on ja tilastojen perusteella useimmiten ihmiset päätyvät lihaliemeen deviantart-profiilini kautta, tai googlettavat "sininen vohveli" tai "jos kissan ulina".

Töissä on ollut viikon ajan aika ankeaa, monet asiat tuntuvat tyhmiltä eikä mulla ole omapotilaita. Iltojen pimetessä psykoosit tuntuvat puhkeilevan aina vain herkemmin, ja itsemurha alkaa tuntua oivimmalta ratkaisulta. Voi käydä niinkin ikävästi, että jokin ulkopuolinen voima alkaa ohjailla mieltä oikean silmän kautta, ja sitten lähdetään Auroraan kun ranteessa näkyy törröttävän Fiskarsit ja seinään on kirjoitettu verellä mielipide. Tai ellei psykoosi, niin sitten mania, eivätkä ohikulkijat sekä viranomaiset ole samaa mieltä siitä, että on ihan mukava kulkea ilman alaosaa lähikauppaan. Heh. Joskus sitä huomaa olevansa raskaana Obamalle tai Saatanalle, eikä terveyskeskuslääkäri jostain syystä usko tätä. Tai sitten se perinteinen; maataan omistusasunnon lattialla sikiöasennossa aistit kiinni niin kauan, että naapurit tai omaiset muistavat masentuneen olemassaolon ja havahtuvat auttamaan.

Töihin siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JOTENKIN

Oma valokuva
kroonisesti jämähtänyt norsunvittu-autistihatuksi. en tuu kaikkien kanssa toimeen, vaan näyttelen tarvittaessa helposti lähestyttävää ja miellyttävää olentoa. ulkoilmatapahtumissa pitää mun mielestä saada tupakoida. blogilla ei ole keskeistä ideaa, kunhan oksennan tänne jotain silloin tällöin. työkseni hoivaan ja kylvetän organismeja, joiden spyyke ei ollut yhtä kestävää materiaalia kuin elämä. kuvat oon ite ottanu!! joskus käytän liikaa huutomerkkejä.

Lukijat