sunnuntai 25. marraskuuta 2012

kollektiivinen onni

Eräs iltavuoro oli täynnä epämääräistä kihinää ja kuhinaa. Ja somatisointia. Lyhykäisyydessään somatisointi tarkoittaa psyykeperäisiä fyysisiä kipuja tai oireita ilman ruumiista lähtöisin olevaa syytä. Monella meistä mattimeigäläisistä on kokemusta stressihedarista tahi ribalista. Häiriötyyppistä somatisointia esiintyy monasti mt-häiriöiden yhteydessä, eritoten masennus- ja ahdistuneisuushäröpotilailla ominainen riesa. Psykiatrian puolella vanha tuttu kaveri naisten vaivana, aikoinaan hysterianakin tunnettu. Ja se siitä.

Suihkutin potilasta, joka sisäänkirjautui muutama päivä takaperin, ja tullessaan hänellä oli hassuja paukamia, joista kukaan ei niin välittänyt, umpipsykoottisuus vaati enemmän huomiota. Kollegani vilkaisi niitä silkasta mielenkiinnosta ja poistui huoneesta kasvoillaan jonkinlainen ... ilme.
" Ne taitaa olla lutikanpuremia. " Vaihdoin vaatteeni juosten ja menin kylpemään käsidesiin, niinkuin siitä olisi ollut jotain hyötyä. Perääntyneenä pukuhuoneen nurkkaan katselemaan riisumaani hyi-vittu-miten-inhottavaa-hyönteisiä-kihisevää vaatemyttyäni mietin, että tekisin mitä tahansa jos mulla olis ollut kasa tuohta ja bensiiniä sytkärin lisäksi. Joskus sorrun pieneen liioitteluun ja ylireagointiin, sitä en kiellä, mutta se että todella onnistuin lutikoita ajattelemalla synnyttämään kämmensyrjääni kutisevan punoittavan paukaman on jo jotain hysteriaakin mielettömämpää psykosomaattista taikaa. Kutisin päästä varpaisiin niin lohduttomasti, että toivoin pääseväni lepareihin ennenkuin raavin silmät päästäni. Päivystävä lääkäri totesi potilaan paukamien ei-olevan hyönteisperäisiä. Pattini laskeutui. Kutina lakkasi. Olin onnellinen, ja tunsin itseni idiootiksi.

Somatisointi on mitä kiehtovin härö, etenkin kun se yltyy ja kroonistuu F45.0:ksi. Tai ylipäänsä kroonistuu keskeiseksi mt-häiriön oireosa-alueeksi. Monasti masennuspotilas tarkkailee ja kuulostelee kehoaan runsaasti ja säikähtää pienintäkin muutosta luuppien ja suurennuslasien kanssa, ja yltyy havainnoimaan fysiikkaansa pakkoajatusten kautta: " Vatsa ei toimi kunnolla, minulla on paksusuolensyöpä. Jollain sukulaisellani on ollut se." Se, että tarkastelu pakkautuu pakonomaiseksi ja elämää hallitsevaksi yleensä vaatii pohjakseen jo suurempia ongelmia todellisuusorientaation suhteen.

Jokainen meistä on varmaan ainakin joskus tutkinut jotain silminnähtävää muutosta ihollaan tai tuntenut jossain jotain uutta ja kummallista, pienen hetken johtopäätös on "hyvä luoja, mulla on syöpä. tää on varmasti merkki syövästä. ja oonhan mä ollut viimeaikoina tosi väsynytkin! tai sit keliakia ja aivokalvontulehdus." Somatisaatioajattelu on satunnaisena normaalia terveelle, stressaantuneelle ihmiselle.

Ihmisotuksen itsesuggestio on mieletön juttu ja pelko ruokkii pelkoa. Plasebolääkkeistä on puuhattu kattavia tutkimuxia jo pitkään. Tahdonvoimalla voi siis lopettaa tai lievittää kipua, sen lisäksi että tahdonvoimalla on mahdollista sairastua. Psykoottisuus voi boostata somatisoivan potilaan oikeasti esim jalattomaksi vuodepotilaaksi. Käsittelen asiaa erään ääritapauksen kautta, jota hoidin vähän aikaa, ääritapaus siksi että psykoottisen masennuksen lisäksi hänen ajatteluaan hallitsee tuntemattomaksi jääneen persoonallisuushäiriön koura. Ja juuri hänen takiaan somatisointi jäi kummittelemaan mieleeni pelottavan tuhoisana oireena.

Mielestään hänen  koko kehonsa päästä varpaisiin oli tulehtunut etenkin vatsanseutu ja jalkojen lihakset. Kävelemisen hän oli lopettanut kokonaan ennen sairaalaan tulemista. Hänen jaloissaan ei ollut mitään vikaa. Terveyskeskuspäivystyksessä ravattiin ambulanssilla joka päivä, joka kerta hän oli vilpittömästi sitä mieltä, että kuolee hetkenä minä hyvänsä eikä kukaan vittu osaa auttaa, turhaan ottavat labrakokeita ja rtg-kuvia, kukaan ei tajua että hänen on päästävä somaattiselle vuodeosastolle tai hän kuolee. Tämä ihminen tunsi hirviömäistä kipua ilman syytä, jalat tuntuivat katkeavan joka kerta kun niitä liikutti, hän todella huusi ja itki tuskasta kun niitä kosketti. Realiteeteille hän sulki korvansa ja agitoitui "MIKSEI KUKAAN TAJUA" ja pystyi kiihdyttämään vitaalinsa sellaisiin lukemiin, että hänelle oli eettisesti katsoen pakko antaa bout kaikki verenpaine-sydän-kilpirauhas-pillerit yhdellä kertaa. Hän yritti silpoa ranteensakin, mutta ei, hän ei ole psyykkisesti sairas, hänen kehonsa vain on tuhoutunut. Masennustesteihin hän vastasi vailla minkäänlaista perspektiiviä eikä juuri saanut niistä pisteitä, siksi koska uskoi että kaikki on radallaan, kunhan joku vain tajuaisi hoitaa hänen tulehtunutta kehoaan. Hän otti vastaan ja koki kaiken vartalonsa kautta, millään muulla ei ollut hänelle merkitystä.

Mulle jäi vaan käteen iso kasa kysymyksiä; miten ihmiselle käy noin? Kyse on taatusti jostain perustavanlaatuisesta, tyyliin aivojen rakenteellisesta viasta. Neurologisia tutkimuksia ei muistaakseni ehditty tekemään, sillä eräänä päivänä hän käveli lääkärin luo ja ilmoitti hymyssäsuin lähtevänsä nyt kotiin. Hän kyllästyi osastoon ja päätti kotona olevan mukavampaa, joten hän tuli vuorokaudessa terveeksi.

2 kommenttia:

  1. Tää oli tosi mielenkiintoinen teksti. Kirjoitat tosi hyvin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kaunis kehuista. Tuntuipa myös häikäisevältä saada kommentti pitkästä aikaa!

    VastaaPoista

JOTENKIN

Oma valokuva
kroonisesti jämähtänyt norsunvittu-autistihatuksi. en tuu kaikkien kanssa toimeen, vaan näyttelen tarvittaessa helposti lähestyttävää ja miellyttävää olentoa. ulkoilmatapahtumissa pitää mun mielestä saada tupakoida. blogilla ei ole keskeistä ideaa, kunhan oksennan tänne jotain silloin tällöin. työkseni hoivaan ja kylvetän organismeja, joiden spyyke ei ollut yhtä kestävää materiaalia kuin elämä. kuvat oon ite ottanu!! joskus käytän liikaa huutomerkkejä.

Lukijat