torstai 13. helmikuuta 2014

Kesä tuli, isää ei kuulunut, pikkuveli alkoi kusta housuun

Huomenta.  Jotain ihme jengiä kävi esittämässä toivehita uusista postauksista edelliseen merkintään, tämä on nyt se yritys josta puhuin. Pyrin naputtelemaan spontaanisti ja ajattelematta, muuten vittuunnun ja kuumotun painiessani eri aiheiden välillä, mistä kertominen olisi oleellista, pitääkö edetä kronologisesti, onko tällä postauksella kenties jokin teema, kuulostanko tyhmältä ja puhunko liian intiimejä.

Paiskasin Tsunami Wazaharia rytmittämään turinointiani, viimepäivät ovat kuluneet bluesin ja muun orgaanisen angstin voimin. Saatan olla vähän ääliö, kun maksan Spotifystäni edelleen, vaikka taloudellinen tilanne on "mmh, sipuli ja peruna on niin maistuvaa, todella kivaa ja ravitsevaa syödä sipulia ja perunaa joka päivä!"

Jännittävää (joo, erittäin) tilanteessani on se, että edellisellä kerralla kun päivittäisbudjettini oli 4 euroa, olin niin depis että käytännössä dokasin ja makasin x-asennossa mätänevänä paniikkizombiena pidemmähkön aikaa. Nyt olen perustyytyväisempi ja iloisempi kuin aikoihin. Se, kuinka olen päätynyt tähän, pitää sisällään kuitenkin vähän enemmän. Aloittakaamme siitä, että reagoin muutoksiin ja stressiin aina hieman viiveellisesti; saatan helposti paahtaa eteenpäin silkan päämäärätietoisuuden johdattamana vaikka kuinka pitkiä aikoja kerrallaan, ja kun kulloinkin kyseessä oleva puuha on suoritettu, heittäydyn uupuneena lattialle ja annan ahdistuksen ja muiden negatiivisten tunteiden pyyhkiä voimallisesti ylitseni ja itseni jähmettyä velttouteeni. Ensimmäiset kaksi viikkoa pirkanmaalaistumisestani makasin paikoillani haluunkuollahaluukuollahaluunkuolla-mantraa inisten ähellettyäni ensin paikkakunnanvaihdoksen ja sekavien ihmissuhdeasioiden parissa pari kuukautta. Ripeä alakulottuminen ja täysin epärationaaliset ja musertaviin emootioihin käpertymiset on mulle ok, kuuluu asiaan. Etenkin kun talviangsti vaan on must. Sit jatkoin elämää. Tein ennätysajassa uusia tovereita (aika pitkälti kivalla tavalla friikeistä taideopiskelijoista) ja än äs heräsin eloon. Rahattomuus on osaltaan auttanut mua nauttimaan yksinkertaisuuksista ja hipelöimään innoissani pienimpiäkin mukavia hetkiä, olen taas alkanut lukea kirjoja ja piirtää. Ja nyt onkin yhtäkkiä melkein kevät ja asunnosta poistuminen tuntuu suorastaan miellyttävältä. Ajattelin tämän viikon kuluessa tiedustella muuan viheralan amiksesta, josko niillä olisi mulle jotain tekemistä t: vielä jonakin päivänä pystyn hakemaan johonkin kolmannen asteen oppilaitokseen ja jättämään elämäm koululaisuuteni historiaan.

Tää on ihan älyttömän pieni kaupunki. Tiesin sen toki jo aiemmin, livekeikkoja on niin harvoin että mulla on vähän jo reflat elävästä musiikista. Kävin tosin täällä kahtomassa Joosea Keskitaloa ehkä viidennen kerran, jollain tavalla se oli ihkuin keikka tähän asti. On tavallaan siistiä kun välimatkat on helppo ja mukava koluta kävellen. Odotan kesää niin vitusti, oon hankkinut jo yhdet festariliput. Nielen kauhuni ja räjäytän tähän leivänpaahtimella otetun kuvan viimeisimmästä, keskeneräisestä runokuvituspaskartelusta. Se on tarpeeksi epäselvä (eritoten värit), kirjaimia en ole vielä asettanut paikoilleen, halusin vain näyttää että siinä tulee lukemaan (otsikko).

Ootteks ny tyytyväisiä? Salee ootte. Enskerral ehkä vähän pidemmin, tää oli niin rankkaa kylmiltään. Käytän nimittäin aivojani niin harvoin, ja silloinkin säästeliäästi.

5 kommenttia:

  1. Hän on aktivoitunut! <3
    Hyvä juttu ja selvensi taas tilannetta (olen perusluonteeltani saatanan utelais kyttääjä) ihan kiitettävästi. Olisin kysynyt että opiskeletko sä taidealaa vai ymmärsinkö väärin, tuo viittaus kavereihin pisti pohtimaan moista (joo, en ole ehtinyt lukemaan sun koko historiaa joten en tiedä) vaikka taas heitto viherpuolen amikseen sekoitti ajatuksenjuoksun lopullisesti. Mikäli tuo viher-ala kiinnostaa vaikkapa tienausmahdollisuuksen muodossa ja kun kerran olet pirkanmaalla, niin duunia kannattaa kysyä sellaisesta firmasta kuin Hämeen viherrakennus joka sijaitsee muistaakseni ...ööö Eräjärvi/Orivesi - sektorilla mutta toimii pääsääntöisesti Tampereella. Joskus muinoin tuli siellä suunnalla oltua ikään kuin samalla työmaalla ja muutamiin firman tyyppeihin olen myöhemminkin törmännyt. Töitä kuuleman mukaan olisi ja varsinkin keväisin/kesäisin sitä porukkaa kaivataan.

    Tosin tässä saattaa taasen käydä niin että paljastan outouteni eli keskellä metsää asumiseni mikäli tarkoitit viheralalla jotain ihan muuta...
    Pisteet bluesin kuuntelemisesta! (ja katsokin ettei seuraavaa postausta tartte odottaa heinäkuuhun)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hän huomioi!
      En opiskele mitään. Olen tehnyt työurani hoitoalalla ja nyt yritän tulla johonkin tulokseen sen suhteen, pysynkö tällä tiellä vai keksinkö jotakin muuta. Viheralasta en tiedä paskaakaan, mutta pidän oleellisena käsitystäni tuon kategorian mukavista työllistymismahdollisuuksista, ja sitä että saatan olla vähän kyllästynytkin mummojenpyörittelyyn. Blogia taaksepäin selailemalla saanee tarkemman käsityksen siitä, mitä olen aikaisemmin puuhaillut.

      Metsän keskellä lymyily ei mielestäni ole outoa, päin vastoin ymmärrettävää. Salaisissa haaveissani olen itsekin piiloutunut pöpelikön keskellä tönöttävään mökkiin.
      Jos hyvin käy, saatan reipastua niin että jatkoa tarvitsee odotella vaan pääsiäiseen asti :D

      Poista
    2. Okei ja koitan jossain vaiheessa perehtyä sun historiaan paremmin jotta pääsen paremmin jyvälle.
      Voi kuule, tervetuloa tundralle sillä täällä noita tönöttäviä mökkejä on tyhjillään huru mycket ja mikä parasta, saat harvassa olevat mutta sitäkin hullummat naapurit (Syvä Joki, Devil's Reject ja sitä sarjaa) :D
      Juttuhan muuten menee niin että jos pääsiäinen lähestyy eikä uutta postausta kuulu, voit olla että oveesi koputetaan.. :P

      Poista
  2. Poikkesin katsomaan ollaanko täällä hengissä kun on niin helvetin hiljaista..

    VastaaPoista
  3. Taitaa olla aika käynnistää lammasvaunu ja tulla antamaan isän kädestä koska sä taas liihotat jossain toisessa ulottuvuudessa. Hyvää kevättä kuitenkin ja toivottavasti oot okei.

    VastaaPoista

JOTENKIN

Oma valokuva
kroonisesti jämähtänyt norsunvittu-autistihatuksi. en tuu kaikkien kanssa toimeen, vaan näyttelen tarvittaessa helposti lähestyttävää ja miellyttävää olentoa. ulkoilmatapahtumissa pitää mun mielestä saada tupakoida. blogilla ei ole keskeistä ideaa, kunhan oksennan tänne jotain silloin tällöin. työkseni hoivaan ja kylvetän organismeja, joiden spyyke ei ollut yhtä kestävää materiaalia kuin elämä. kuvat oon ite ottanu!! joskus käytän liikaa huutomerkkejä.

Lukijat