kissad

Kaikki on aika hyvin, mut kaipaan pois Helsingistä. Oon ollut täällä monta kuukautta. Tipun tamperelaisten tovereiden arjesta. Mä oon hyvä kaukoystävä, koska rakastan olla matkalla, mut en mä oo semmonen facebookittaskypettäjämesettäjä, haluan olla kasvotusten!

Postaan kuvan tästä petolehmästä, koska blogeissa kuuluu olla kuvia mut mulla ei oo tarjota mitään itseottamaani.

heureuse

Kirjallisuus on mulle eräänlainen asuste, samalla tavoin kuin monille hartaat aatteet, katsomukset ja mielipiteet. Ikävä myöntää, mutta ehti kulua pitkä tovi ilman yhtään luettua romaania tai edes novellikokoelmaa. Valmistautuessani muuttoon (joka sujuu hienosti lukuunottamatta monensorttisia byrokraattisia älyttömyyksiä ja epäjohdonmukaisuuksia) pengoin kirjahyllyäni etsien turhia kirjayksilöitä hävitettäviksi, löysin ihme kyllä omasta valikoimastani erään yksilön, jonka olen joskus ostanut tai saanut, paiskannut muiden kirjojen joukkoon ja hylännyt sinne, Umayya Abu-Hanna: Nurinkurin, jonka johannatukiaispinkki-kansi pyysi mua ottamaan itsestään selvää. Nyt ennen koulun ohjaamaa sauvakävelyreippailua ratsasin Malmin kirjaston riemusta ja onnesta laueten ja voihkien läpi ja poistuin voipuneen tyytyväisenä (liioittelun taito on lahja) reppu raskaana proosasta.

Mun unelmat ja haaveet on vaatimattomasta päästä, tähän saakka olen haaveillut kivasta vuokra-asunnosta kivoilla kämppiksillä ja kissoista, tuntui jalataltavievän mielettömältä tajuta että kolmen viikon päästä olen tilanteessa, josta olen haavexinut huolella. X-kirjain lauseessa on laitettu sinne sotkemaan sen ällöys, nyt helpotti. Kissaa mulla ei heti ole.

liemiqtio

Kuinka upea vapauden tunne. Äiti lähti neljä tuntia sitten Jordaniaan. Mulla on kontollani 16-vuotias kädetön ja yhteistyötaidoton veli, se on niin sotkuinen tyyppi että mua vituttaa jo etukäteen se miten hirveään kuntoon se pystyy sotkemaan koko asunnon, ja mun siivousinto on olematon koska mun leipätyö on aika siivoamiskeskeistä, sit kun oon 13 tuntia päivässä koulussatöissä, voin kuvitella miten ilahduttavaa on niiden päivien jälkeen hoitaa kotiympäristönikin asumiskelpoiseksi.

Avustettavani on ihan miellyttävä, mutta se on harmillisen rasistinen. Kuullessaan maahanmuuttajien ääniä, sen neekerit vittuun-vaihde kytkeytyy onlinetilaan, enkä ole innostunut jakamaan sen raivostuttavia näkemyksiä samoista asioista uudelleen ja uudelleen. Vaikka sen näkökulma ei kosketa mua niin syvältä että mulle tulisi mieleenkään avata suutani tai tukkia sen, eikä se toisaalta olisi kenenkään kannalta mitenkään edistävää.

Olen parin päivän aikana nörttiytynyt hirveää vauhtia, opetellut mm. html-koodaamisen alkeet. Mulla ja Venlalla syntyy ajoittain mielenkiintoa yhteisiin etäprojekteihin, siis sellaisiin jotka pystyy kyhäämään internetin välityksellä, tämä vastikään pulpahtanut proggis vaatii sen että opettelen em. taidon. Nämä tällaiset on tosi mukavia, mulle ehkä vähän aivotnarikkaankeskitynsinänsätyhjänpäiväisiinasioihin-ajanvietettä, nollausta samaan tapaan kuin järkyttävien perseiden vetäminen perjantai-iltaisin.Etenkin nyt semmoiset tuntuu kivalle, kun tää muuttoasia aiheuttaa aiempaa voimakkaampaa stressiä. En muista ennen olleeni sellaisessa tilanteessa, että joku stressitekijä aiheuttaisi unettomuutta, nyt saatan herätä kolmelta aamulla nimettömään kuumotukseen ja torkahdella muutaman tunnin siihen saakka, kunnes herätyskello alkaa soida kuudelta. Tai sitten käpylisäkkeessäni on mennyt jotain rikki.

YO

Muuan toveri on säännöllisesti muistutellut mua tän blogin olemassaolosta, väittänyt kaipailevansa tekstejäni. Kyllä mäkin kaipaan tekstejäni. Yritän selittää tilannetta sillä että koulu ja työ + kaikki muut erinomaiset syyt olla päivittämättä. Olin äsken tupakalla ja seurasin kolmen variksen ja kolmen harakan saumatonta yhteistyötä oravanraadon pilkkomisessa, tulin ajatelleeksi mahdollisuutta nyhtää avaraluonto-hetkestäni kuvamateriaalia, josta ajatukseni harhailivat laiskasti Lihaliemeen (btw, onpa tyhmästi nimetty blogi). Totesin, että periaatteessa mulla voisi sittenkin olla jotain kerrottavaa tässäkin suunnassa. Ajattelin taas jopa rajaavani blogin aihealueen vaikkapa lähihoitajapainotteiseksi, mutta se taitaa jälleen kerran jäädä ajatuksen tasolle. Aion myös muuttaa kahden toverin kanssa Vuosaareen, toista kämppistäni en oikeastaan edes tunne ja toisen kanssa emme ole mainittavan läheisiä, vaikka pidän tytöstä paljon. Eilen ängin vilkaisemaan tulevaa kotiani, ja kun olin saanut kaikki täpinäisethysteeriset tulevaisuudensuunnittelukysymykseni esitettyä, keskustelunaiheet siirtyivät niin ripeästi intiimeiksi, että arvelin saavani hänestä jopa ystävän.

Syy, miksi mietin hoitsublogia, on että löysin oman öööö aistivammaisen. En ole vieläkään ihan varma, miksi häntä kutsuisin, sillä hän on yhtä aikaa työnantajani sekä asiakas. Aiheesta saisi irti säännöllisesti monipuolista blogimateriaalia, jos vaivautuisin muotoilemaan työpäivistäni viihteellistä tai kiinnostavaa aineistoa, sen sijaan että kertoisin tämän miehen olevan sokea ja me mm. käydään yhdessä kaupassa, ja mä luettelen sille joka hyllyn kohdalla jokaisen juustojauhelihasuklaajogurttiitalianpata-merkit ja hinnat niin huolella, että samalla unohdan ohjata sen ostoskärryjä ja se törmäilee muihin ihmisiin mun Atria 3,45 Pirkka 2,20 HK 2,55 Saarioinen 1,99-mantran tahtiin.

Yyh, kerron lisää jahka tästä hieman edistyn.

itke erin, itke sinä onneton

Löysin vanhan rakkauteni Frank McCourtin, joka on irlantilainen, vuonna 2009 kuollut kirjailija. Sitten löysin 40-luvun ranskalaisen kirjallisuuden, sekä myös unohtuneen rakkauteni Rikhardinkadun kirjaston. Rahattomuus näkyy mun sormissa, keltaisissa kynsissä jotka saa kädet näyttämään vanhan korsteenin näpeiltä, sillä poltan sätkiä kun ei ole varaa tehdastupakkaan. Olo on silti niin hyvä, se voi johtua auringosta. Junamatkustan ja juon kaikki rahani, mut jostain syystä en osaa surra sitä, olen vain alistuneen myöntynyt tilanteeseen,  joka jatkuu samanlaisena kuukaudesta toiseen alustavista lupauksistani huolimatta. Saatan aloittaa syksyllä mielenterveys ja päihde- koulutusohjelman parissa. Kirjoitin raportin Kristillisdemokraattien historiasta, toverini toimittajaäiti luki sen ja ihmetteli mitä minä teen lähihoitajakoulussa, kun minun pitäisi olla opiskelemassa kirjallisuutta. Turhaa yrittää vakuuttaa kenellekään, etten minä aio antaa vesiperäruiskeita ja luututa ihmiskakkaa vuodeosaston lattialta ikuisesti, enkä tiedä yhtään miltä se sellainen lähihoitajakutsumus tuntuu. Ja että mä teen sen mistä toverin äiti puhui, mutten uskalla itse vielä kertoa siitä, se on niin kaukana ja aika ei kulu millään sitä tahtia miten haluan sen kulkevan!
Pian on kesä ja olen siellä ja täällä Suomessa, olen odottanut sitä koko talven.