kituvankurjenkylkenä

sydän hypähtelee tuonne kurkkuun tai kitalakeen väräjämään, vaik toisessa äärilaidassa tunnen elämänhallinnan langat tai ohjaimet wtf ihan sama megalol käsissäni selkeämpinä kuin moneen kuumotuskuukauteen. kuvalla ei oo mitään pointtia, musta on söpöä että kookoksen seinämässä on selkeä puu. 

kulutin erään aamupäivän lopettamalla akvaariollisen kaloja (haluan nyt tupakan mut keuhkoni ovat todennäköisesti sentin viipaleina myttynä jonkin ontelon pohjalla allergian takia) kun niiden asunto hajosi. tunsin itseni ääliöksi pyytäessäni vinkuen anteeksi jokaiselta ennen pään irti saksimista. yks kiehtova välihuomio; oikeaoppisesti niitä lopetettaessa on tarkoituksena katkaista kalan kaula. ilmeisesti niillä on jonkun mielestä kaula. seitsemän niistä oli liian suuria ja vahvoja tee-se-itse-joukkomurhavälineistölleni, lahjoitin heidät jättiläisakvaarioon 20päisen parven jatkeeksi.

anteeksi, mutta eläimet ovat minusta helvetin paljon kiinnostavampi juttu kuin päivän asu tai mitä ostin tänään-postaus. nyt kun tuli puheeksi: päivän asuni on 14sekunnissa valittu pino kangaskappaleita, jotka ovat juridisesti soveliaita julkisille paikoille. ostan halpoja ja nopeasti rikki meneviä tavaroita. kirjoitan tätä postausta nyt oltuani hereillä vartin verran, josta 10 minuuttia olen kuluttanut törmäilemällä keittiössä esineisiin allergian muurattua rähmäiset kosteat silmäni umpeen ja pyrkinyt koskettelemaan kahvinkeittelyssä tarvittavia välineitä asiaan kuuluvassa järjestyksessä, päämääränäni olla kaatamatta hiutalemaisia/pienirakenteisia elintarvikkeita päälleni tai lattialle. pyhimpänä tarkoituksena tällä kaikella on juoda jotain kofeiinipitoista nestettä satuttamatta itseään tai muita ennen kuin tarvittavat 10 desiä on tullut täyteen.

pidän itselleni peukkuja, mullon tänään työhaastattelu hullujenhuoneelle ja sinne mä tahdon aivan riittävän vittu paljon. 

upotti sankoon pään

kuvissa meitsiä ja jonkun ruumiinosia. 9 viikon työssäoppimisjakso Auroran sairaalassa päättyy perjantaina. sain tyydyttävän arvostelun, tiesin niin käyvän ja pidän tärkeimpänä sitä, että jaksoin ja tiedän oppineeni sen mitä oli tarkoituskin, bonuksena sain tietää itsestänikin lisää. Päihteidenkäyttöni on hallinnassa ja oikeastaan tykkään nousta 0530, koska luonto on niin valmis ja reipas että valo houkuttelee mut heräämään parvekkeelle.

puhdas vuohi

EI en poseeraa oigeest vaan persettä eikun tukkaa kutitti

Dora halusi, että teen blogimerkinnän tai kerron ainakin jossain sosiaalisessa mediassa tarinan sunnuntaiaamusta. Tässä: Elipä kerran Dora joka heräsi sunnuntaiaamuna ja pieraisi saatanan isoon tv-vastaanottimensa 24353 tuumaiselle näytölle esiin maksukanavan, josta näytettiin Dreamworksin animaatio, jossa kesytetään lohikäärmettä, ja leffan loppupuolella hän vieräytti kyyneliä. Kyse ei ollut, kuten itse luonnollisesti oletin, elokuvan sydäntäsärkevästä katsojaa liikuttavasta juonenkäänteestä, vaan tiedusteltuani asiaa selvisi, että epätoivon itku johtui siitä, ettei Dora voi koskaan saada omaa lohikäärmettä. Hän otti myös puheeksi aidon surunsa ja turhautumisensa siitä, ettei sitä Tylypahkan kutsukirjettäkään ole vieläkään kiihkeästä odotuksesta huolimatta vielä tullut, se on tietenkin saattanut kadota matkalla. Arjen jakaminen 5-vuotiaan pms-oireista kärsivän ihmisen kanssa on tyydyttävää ja mukavaa. Asianomainen henkilö löytyy kuvasarjasta. Myös minä löydyn kuvasarjasta. Saatoin polttaa naamani yöllä, istuin liian lähellä nuotiota. Tilannekatsaus: Poskessani on suuri finni, olen saikulla, elämäni on pilalla, kuuntelen Kaikukastia, aion kohta imuroida. Ottaa päähän, mä en oo hipster, en vaan osaa pukeutua.

tajuvaje

sen kunniaksi, että olen tahattomasti saavuttanut normaalipainon (ja voin öööö luovuttaa verta nyt), jaan kanssanne esimerkin siitä millaiset koipeni olivat kun en ollut normaalipainoinen. toki thinspovänkyröinteineen.

Kupittaa-retki jonka tekemistä en ehkä kykenisi muistamaan ellen olisi säilyttänyt siinä pöhnässä hienomotorista osaamistani ja painanut laukaisijaa muutamia kertoja kolmen päivän aikana (tod näk vahingossa), eivätkä nämäkään varsinaisesti valota yhtään mitään reissusta tai sen sisällöstä. edes minulle.

s

freestyle

et ole lihaa et verta
olet haavekuvia unelmia, lainasin runon Uuno Kailakselta, mutta se tepsi
puhelin soi

seisoin katukulmassa tarpeeksi kauan. sitten koivet alkoivat toimia alkuperäisen suunnitelman perusteella, kävelin sisään ja aloin juoda kaljaa niin lujaa kuin pystyin. oikeastaan en edes kuullut runoja, vaan vanha ympyrärillinen taidemaalari päätti ottaa seurani itselleen, juotti lisää kaljaa ja keskusteli kohteliaasti, tasapuolisesti sanan ja rytmin voimasta, otti avosylin vastaan pohdiskeluni kitarasta ja modernista runoudesta, purskautti mielettömän oikeisiin hetkiin hyväksyvää naurua. kertoi että olen, en muista mitä sanaa käyttämällä, raju. ja joo, rakastuin. kuten oli kai tarkoitus.

luulen, etten oikeasti edes ole kireä, olen ... tällainen. ei sitä tarvitse ottaa vastaan, kannattaa varmaan työntää vain pois. en ala vihata itseäni tai ketään muutakaan sen takia. aina on tilaisuus kehittyä ja hioa temperamenttiaan, mut jossain vaiheessa kyse ei vain enää ole siitä, että jotain olis pielessä tai väärin, on vaan myönnettävä jos sitä ei halua.
ääni on auki, avasin kaks tuntia, joten om namo om namo. se on niin auki tuntuu että kohdusta asti, että valinnanvara hukuttaa mut.