epÄkäslihas

Antakaa anteeksi koulu-aihe, mä en ainakaan jaksa tavallisesti lukea kenenkään tekstejä koskien opiskelua ja veikkaan aika monen skippailevan aiheen yhtä mutkattomasti. Mut istun täs mun pikkuveljen koulutusopas 2011-luettelo sylissä ja olen yhtä aikaa innoissani ja vittuuntunut, yhteishaku alkaa kuulemma tulevalla viikolla.
 Josta tulikin mieleen että tän blogin aikasäädökset ei ihan toimi, kellonaikoja vilkaisemalla saa sellaisen kuvan etten nuku koskaan. mutta: Mulle tuli yöllä sellainen hassu oivallus että mun burnout-tuntemuxet ja vastaavat turhautuneisuudenolotilat johtuu siitä että mä opiskelen väärää alaa. Tarkennuksena = lähihoitajaksi.

Olen tällä hetkellä opintojeni puolivälissä. Olen selviytynyt monen monesta kuvottavasta, hikeäirrottavasta, sisälmykset ympäriinsä heittelevistä selkäpiitäkarmivista tilanteesta työssäoppimisjaksoillani, tässä kohtaa pääsemme mahdolliseen ongelmani ytimeen, joka ei ole opiskelussa. Opiskelu on kivaa, TOP-jaksojen aikana kehittyy voimakkaita antipatioita muita ihmislajin edustajia kohtaan, erityisesti jos ne ovat yli 60-vuotiaita, lähihoitajia, vuoteeseen hoidettavia tai muuten vaikeita ihmisiä. Tässä kohtaa mun täytyy pyytää anteeksi ihan muodon vuoksi. Kolme TOP-jaksoa suorittaneena toivon että jonain päivänä meidän pikku yhteiskunta mahdollistaisi eutanasian vailla rajoja. Enempää en pureudu aiheeseen, inhoan tätä kun hukkaan punaisen langan niin helposti!

Olen tiennyt ehkä vuoden etten aio työskennellä alalla, olen tykännyt oppilaitokseni yleissivistävästä opetussävystä, tykkään istua luennolla ja tehdä muistiinpanoja. Mut viime lokakuun jälkeen kun jouduin vittumaisimpaan ja kuormittavimpaan työssäoppimispaikkaan tähän mennessä, luulen että siitä eteenpäin koko ala lakkasi olemasta musta enää yhtään kiva, enkä tajua miksi mun pitäisi paiskia töitä tuon paskan eteen enää ihan vaan oppimisen riemun takia. Haluan edelleen tutkinnon, mut haluun ettei mun tarvitse itkee ja ahdistua sen vitun tutkinnon takia. En osaa selittää tätä sen paremmin mut haluun hakea pois tuolta. Nyt puolentoista vuoden jälkeen tajuun vähäsen ettei musta ole lähihoitajaksi. Vittumaista sanoa noin, koska monet asiakkaat on kertoneet mulle silmät hymyillen toista ja kuvittelen tylsästi että ne tietää sen parhaiten. Mut haluun taas nauttia opiskelusta! Tekisin sitä mielelläni vaikka loppuelämäni jos löytäisin sellaisen alan joka ei tapa mun mielenkiintoa heti. Lukiossahan mä en oo koskaan ollut. Pelkkä ajatus on kihelmöivän jännä. Nyt olen tilitykseni tilittänyt, täytyy poistua ennenkuin innostun yhtään enempää. Helvetti kun tällaset pitkästyttävät aiheet on just nyt ajankohtaisia niin en osaa kirjoittaa mistään jännästä.