maanantai 28. marraskuuta 2011

täytä maljani

Olen taas työtön. Ja sanaton siitä miten konstailemattomasti ja silmittömästi sain fudut. Juuri kun olin alkanut pitää vauvoja kiinnostavina eliömuotoina! Mun teki hetkellisen lamaantumisen jälkeen mieli saada raivari, sitten mun teki mieli kävellä ulos ovesta ja mennä vetämään tolkuttomat perseet. Huomasin silloin myös kasvattaneeni jonkinlaisen alkeellisen luottamuksen omaan äitiini, kerroin sille ekana asiasta, jota en olisi ikinä uskonut itsestäni, enkä usko vieläkään. Se sanoi 'tule kotiin, pois niiden pahojen ihmisten luota.' se, että se sanoo mulle jotain noin nätisti itkettää vieläkin. Tulin kotiin ja mut ruokittiin lohisalaatilla ja nyt olen kunnossa enkä mennyt vetämään tolkuttomia perseitä. Muuten ehkä olisinkin kääntynyt kannoillani ja lähtenyt niskoja nakellen pois, mutta ensireaktioni oli hermosolujen impulssikuolema, joka sai mut tuijottamaan änkyttäen tyhjyyteen.

Valitsin opinnäytetyöni teemaksi mahdollisimman hankalan aihepiirin; BED-potilas hoidossa, potilaan näkökulma. Jos huomaan harmikseni BEDn olevan liian haastava, siirryn johonkin samankaltaiseen tai sinnepäin, kuten bulimiaan. Aion pyrkiä keräämään materiaalini lähinnä haastattelupohjalta, joka tuntuu jo pelkästään ajatuksen tasolla siltä, etten tule onnistumaan. Kukaan ei mene hoitoon ainoana syynään BED ja sairaus harvoin esiintyy puhtaasti vain omana itsenään, vaan bonuksena on vaikka mitä muuta syömishäiriöiden ja muiden mt-ongelmien valtavaan kirjoon kuuluvaa. Ainakin yksi kriteeri opinnäytetyön aihevalinnassa on sentään onnistunut, se kiinnostaa minua itseäni valtavasti.

Nöyryyttävin hetkesi? - kun putosin polvilleni huutoräkäitkemään keskellä rautatieasemaa. ja ne kaikki muutkin hetket kun olen vajonnut maahan räkäitkemään olosuhteista piittaamatta. kun menin työhaastatteluun ja vastassani oli hengityskoneella ja pyörätuolilla käyvä kehitysvammainen haastattelija, hermostuin niin että aloin vapista kuin vieroitusoirekaniini. kun olin työssäoppimassa ja etsin kadonnutta ohjaajaani laukaten pitkin käytävää, eräs hoitsu tulkitsi minut jotenkin kehnosti ja ohjasi minut olkapäästä tiimini osastolle selittäen kuin pikkulapselle että ideana olisi hoitaa näitä potilaita eikä haahuilla ympäriinsä. ja monta muuta joita en nyt saa puserrettua mieleeni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JOTENKIN

Oma valokuva
kroonisesti jämähtänyt norsunvittu-autistihatuksi. en tuu kaikkien kanssa toimeen, vaan näyttelen tarvittaessa helposti lähestyttävää ja miellyttävää olentoa. ulkoilmatapahtumissa pitää mun mielestä saada tupakoida. blogilla ei ole keskeistä ideaa, kunhan oksennan tänne jotain silloin tällöin. työkseni hoivaan ja kylvetän organismeja, joiden spyyke ei ollut yhtä kestävää materiaalia kuin elämä. kuvat oon ite ottanu!! joskus käytän liikaa huutomerkkejä.

Lukijat