keskiviikko 24. lokakuuta 2012

gaskavahkku


Yksitoikkoista yksinpuhelua vailla aihetta, osa # aika mones. Tää aamu on herkullinen, vapaapäivän kunniaksi nukuin just niin pitkään kuin halusin, ilman herätyskelloa. Isosta ikkunasta näin ensimmäisenä puita, jotka olivat yhtäkkiä täysin paljaita ja tulin vitun surulliseksi. Oli niissä vielä vähän lehtiä kun viimeksi muistan katsoneeni ulos. Parvekkeella haisee talvelta. Muistin että pudotin yöllä kukkaruukun sänkyyni, onnistuin ilmoittamaan "vitun vittu" ja pyyhkäisin multakasan sängystäni ja päältäni lattialle, enkä ollut ihan tolkuissani kun tää tapahtui. Aamuni aloitin siis aktiviteetillä jota myös imuroinniksi kutsutaan. Ja kolmella kahvimukillisella. Kerrankin ehdin juomaan enemmän kuin puol kuppia. Näin unia joissa valokuvattiin ja siinäpä kaikki mitä muistan. Jossain vaiheessa oon jaksanut raapustaa äheltää heti herättyäni pätkiä unista, nyt nään unia niin satunnaisesti etten oo varautunut paperilla ja kynällä sängyn vieressä. Unetkin etenevät kausittain, välillä nään niitä runsaasti ja selkeästi joka yö, ja välillä en ollenkaan.

Jonkin tovin mielialani on ollut jo neutraalimpi, ellei jopa tyyni ja tyytyväinen. Leposykkeeni ei ole enää sata. Joo, tykkään mittailla verenpaineitani huvikseni. Mietin yhä millaista tekemistä kyhäilisin talvea varten, huomasin Keharikaveriyhdistyksen hakevan lisää tukihenkilöitä. Pläräsin niiden suppeahkoja nettisivuja ja kiinnostuin ainakin vapaaehtoistyöstä.

Seestynyt pääkoppani selittynee varmaankin myös työkuvioiden selkiytyneisyydellä. Muutaman oman potilaani uloskirjoitus lähestyy ja tuntuu palkitsevalta nähdä heidän koostumisensa. Tää kuluva viikko on osastolla hektisempi kuin ikinä. Kivittäkää teinipoikaääliömäisyydestä, mut toinen lääkäreistämme on niin vitun kuuma etten joskus malta ööö pysyä housuissani. Pysyn kuitenkin.

Yks lempijuttujani on käydä laitoshuoltajien joukon kanssa tupakalla. He ovat niin erilaisia kuin hoitajat. Yhdellä vakilaikkarilla on valloittava kähisevä röökimuijakäkätys. Toisella on koira josta hän rupattelee lempeään sävyyn aina kun joku jää kuuntelemaan. Kolmas vakkari on lihava lesbo joka ei kykene avaamaan suutaan ilman että piilovittuilee edes hieman. Neljäs on laiha, vanha ja silmiinsattuvan blondattu, jolla on naama aina norsunvitulla, joka saattaa tuntua luotaantyöntävältä eikä välttämättä houkuttele ottamaan kontaktia. Kerran laastaroin hänet kun sormellensa oli tapahtunut jotain ja luonnollisesti höpisin siinä sivussa jotain yhdentekevää automaattisesti. Aloin pitää hänestä. Hän on vilpitön. Kahdenkeskeisellä yhteisröökillä ajattelimme ääneen ällöttävää vanhustenhuoltoa ja hän kertoi kuolemaatekevästä vihanneksen tasolle dementoituneesta äidistään ja alkoi itkeä.

Enkä uskokaan että täältä löytyy sellaisia ihmisiä, jotka nyt vain ovat syntyneet persoonaltaan kiukkuisina ja inhottavina. Haluun ainakin uskoa että alunperin ihmisen on tarkoitus tykätä elämästä ja muista ihmisistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JOTENKIN

Oma valokuva
kroonisesti jämähtänyt norsunvittu-autistihatuksi. en tuu kaikkien kanssa toimeen, vaan näyttelen tarvittaessa helposti lähestyttävää ja miellyttävää olentoa. ulkoilmatapahtumissa pitää mun mielestä saada tupakoida. blogilla ei ole keskeistä ideaa, kunhan oksennan tänne jotain silloin tällöin. työkseni hoivaan ja kylvetän organismeja, joiden spyyke ei ollut yhtä kestävää materiaalia kuin elämä. kuvat oon ite ottanu!! joskus käytän liikaa huutomerkkejä.

Lukijat