haunyökytys

Helsingissä tuntuu olevan ravintolapäivä.

synoanonyymi

Mulla on synttärilahjaongelma, ja on ollut aina. Ihmishirviön tunnustus: yhden käden sormilla voi laskea bout koko elämäni aikana antamani joulusynttärinimpparivappuwhatever-lahjat. Strategiani on yleensä lähteä liikkeelle päätöksestä TÄLLÄ KERTAA OSOITAN TUNTEENI JOLLAKIN KONKREETTISELLA TEOLLA, ähistä ja puhista viikkoja ja lopulta ostaa lähikaupasta purkki viiliä ennenkuin menen kylään.

Lahjottava tyyppi ei ees oo mitenkään vaikee, se on esteetikko ja romanttinen pikkutyttö. Paras ideani tähän mennessä on varata sen puolesta labra-aika, koska haluun tietää onko mun anemiaepäilyni tosi.

Ni-in, kyllä jep, todellakin joo

Kuulumis-info: Ostin Scrabblen ja nyt pelaan sitä kaikkialla. Olinkin toivonut löytäväni mieluisan harrastuksen. Se aiheuttaa euforiaa. Toisaalta myös Jope Ruonansuun imitoiminen aiheuttaa euforiaa. Kuvassa kyttyräni, mutta toisin kuin varastoimispatteja kasvattavat eläimet yleensä, en säilö sinne ravintoa vaan virtsaa.

yks patalappu

 Pelkkiä kuvia. Ennen niitä haluan
kertoa että ihmiset ovat tänään tai siis eilen tai ihan sama aivan
erityisen omituisia, risoo, ja huumeet ovat vaarallisia, tatuointiani kutittaa hirveästi
ja äsken raavin sitä vahingossa.

Niin ja tykkäsin hirveästi siitä miltä tuntui
kun se porattiin muhun.

Mun verkkokalvomuistissa on kelvollisen täytetty saldo. Sen kapasiteetti on kyllä pieni. Oon tosi väsynyt.

Lampuista on helvetisti kuvia,
lamppuja
lamp
puja

aika björk

Auon ääntä joikaamalla Demikeskusteluja. Naapurit ovat kuuroja tai eivät välitä. Tietenkin pidän kiinni taloyhtiön järjestyssäännöistä, joskus musiikinkuuntelu kyl lipsahtaa vartin yli kymmeneen. Aioin nautiskella aamu-unesta pitkään ennen iltavuoroa, oon yhtäkkiä oppinut nukkumaan teini-ikäisen saldolla, mut muistan etäisesti heränneeni klo 7 soittoon, voinko tulla sittenkin aamuun, olin niin joviaalin sekava etten osannut vittuuntua, enkä edes muista oonko hälytyspaikalla. Tod näk olen töihinkutsuttava, sillä olen kiltti kuin mikä. En kyllä ole tuntenut itseäni kovin kiltiksi hiljan. Uni ei tullut. Luulen että mua piti hereillä pissahätä jota en unenvalveenrajalla hoksannut. Tuijotin ja kuuntelin kahisevia puunoksia kuin rentoutus-cd:tä.

Katsoin yöllä 99 Frangia, edelliskerrasta olikin 5 vuotta, 2007 oli myös sen valmistumisvuosi, leffa päris ihan vitusti, tosin tällä kertaa en ollut joka toisessa kohtauksessa niin vaikuttunut ja liikuttunut että itkisin jatkuvasti.
Ajatus etenee aika vikkelään, mut vähän kuin jänis.

[yksinäistähorinaa]Mua inhottaa kun mun pääs huudetaan tai ehkä kihistään vihaan sua vihaan sua vihaan. mut ei mun helvetti sentään tarvitse viedä siltä lelua kädestä kuitenkaan ja heittää ratapihan kaiteeen yli käkättäen vaan siks et mun mitta täyttyi, ei se voinut ennustaa tätä hetkee mitenkään, vaik toki ois voinut pyrkiä käyttäytymään ennaltaehkäisevästi. nyt meen jo ihan solmuun eikä mun mielestä mikään ratkaisu oo hyvä joten unohdan, nääääin syrjäänsysäys, fshhh, aahhh. [/yksinäistähorinaa]

Kiehun, koska tietoiseen.fi, kiehun niin .... plus oon hukannut käyttäjätunnukseni miljoonannen kerran = en pääse riehumaan=argumentoimaan.
Huomaan hitaasti kehittyvän toteamuksen, suhiseva "olen yksinäinen" kun tajusin joutuvani oikeesti joikaamaan saadakseni ketjuisen tupakoinnin kärventämät koppuraiset äänentuottovälineeni toimimaan, sillä en ole puhunut kenenkään kanssa hetkiseen. Hakkasin tosin eilen GTA:ta lukio laisen sukulaiseni kanssa, mutta siihen ei tarvittu muunlaista kommunikointia kuin turhautunutta tai innostunutta örinää ärinää ja kiljahduksia. Työ tuo ihmeellisen turvan; tuttu ympäristö tuttuine ihmisineen ja aikatauluinen, tuttu ajankulu, tutut äänet, ovikellot, puhelimet, telkkari, harhaisen kuolemanpelon ininä, "minä lähden NYT, minulla on tapaaminen Napoleonin kanssa klo 15!!" "TEMESTAA EN OTA!!!!!! ENKÄ AINAKAAN SAATANA MITÄÄN PUOLUKKAHILLOA!!!!!!!!! MINÄ TAPAN SINUT!!!" hapuileva käsi, kas, on se hälytin tallella.

mustapiäl tsoojuo, da tsoojuo minun viel kofeidu

Luen paljon blogeja, joiden ylläpitäjät ovat kirjoilla muutaman kerroksen päässä osastosta, jossa vietän kahdeksan tuntia päivässä. Tässä on jotain kieroa. Retorinen kysymys; ja miksi olen niin tuhottoman kiinnostunut? Oletan eteneväni joskus nuorisopsykiatrian kirjavaan lohkoon. Väitän että on aika kiinnostavaa kuulla, miten 14-vuotiaat elämäntuskaiset pienet kokevat hoitonsa ja hoitajansa. Tosin lisämausteena on monesti asenne, jossa kaikki on perseestä ja heitä vastaan.

Hartaammitta tilityksittä, tässä lista asioista, joita olen kun bätlätään spontaanisti ilman tai vain pienikokoisella suodattimella. minulla on isot etuhampaat (tämä on harvinaisen totta, mutta hymyni on lumoava) olen 7-vuotias joka yrittää hoitaa elämäänsä (pitänee osittain paikkansa, en myöskään tiedä millainen on tavanomaisen kakskybäsen aivotoiminta). pelkään koulua jota olen käynyt 3 vuotta. olen hoikka mutta mulla on silti kaksari. naamani on lattea ilman lävistyksiä ym oheissälää. luulen olevani erikoinen mut en mä oo. mulla on traumoja, olen ilmeisesti kasvanut ladossa sisaruspataljoonan kanssa ja sain aina taistella jokaisesta ruoanmurusesta eikä hengissäpysymiseni koskaan ollut varmaa (jåå, saatan olla vähän ahne) olen huora.

 Vielä pari vuotta sitten mun sosiaaliset kyvyt oli nykypäivästä aika poikkeavat, tai ehkä mun ihmiskäsitys (hieno sana joka ei tarkoita mitään mut jota on helppo käyttää) on muuttunut. Mulla oli paljon kavereita ja aika intensiivisiäkin ihmissuhteita runsain mitoin. Toisaalta mä dokasin myös aika paljon. Tänäpäivänä ihmiset ei kiinnosta tai tunnu puoleensavetäviltä samalla tavalla, ja mulla on hyvin vähän aktiivisia suhteita, ne voi laskea oikeesti yhen käden sormilla, vaik hankala tätä on miettiä koska en oikeasti tiedä mistä tää johtuu. Mun seura ei välttämättä ole erityisen kiinnostavaa, mulla oli aikoinaan voimakaskin tarve tuoda vimmaisesti esiin millainen ja kuinka hiton jännä tyyppi oon. Taidan olla niin vitun itseriittoinen etten vaivaudu kiinnittämään kenenkään huomiota itseeni, följyyn vaan, tosin ilahdun jos joku tykkää musta. Ja on silläkin kai väliä, et aloin seurustella, ja vaik se oli kaukosuhde, niin saatoin muuttuu tylsäks ja erakoks toisinaan kun tyttöystävä on bff.

Mut sit ahihi ensviikonloppuna menemme Facesiin. Vierailin siellä myös 2010, jaoin teltan piereskelevän australialaisen kanssa, ja keskellä yötä taivas repesi, Esteri pyllisti tuotoksensa tulvan muodossa, teltassa oli reikiä, ja aamulla konttasin leiriin toiselle puolelle metsää juomaan murukahvia. Aika on tietenkin kullannut muistot. Oi lille onneksi varastoi facebookiin jokaisen ottamansa valokuvan, nyysin sieltä nää edellis-faces-kuvat joissa oon pääosassa, koska nää on kauniita.

Tiedän mistä "peninkulma" on peräisin.