tiistai 15. tammikuuta 2013

ainoai

Stressi ja paine ei vielä tunnu ihan tappavilta. Itseasiassa ne tuntuvat olevan mukavasti siedettävällä tasolla, johtuukohan tuo siitä notta ajattelen hilpeän nöyrästi, ettei tää taatusti tule menemään niinku Strömsössä. Siis muutto. Työ on aikaisempaan tapaan energianlähde antoisuutensa takia, mut entistä enemmän myös hidaste ja lyttäävä. On inhottavaa kun pimeydessä ei muutenkaan ole jaxamusta revetä hirveästi yhtään mihinkään, mieluiten sitä makaisi vaakasuoralla pinnalla ja kikattaisi Nichole337:lle. Olen paasannut ja ulissut samasta asiasta varmaan jo marraskuusta lähtien ja aion jatkaa valittamista toukokuuhun saakka.

Menin yks päivä fiilistelemään Sörkän autiota kolostani, eteiseen jäi kuraa ja jääkaappiin kaks bisseä. Muistan etäisesti ajan, jolloin paine ja kiire sai mut toimimaan äärimmäisen ripeästi ja tehokkaasti ja paniikki poltti persettä lieskojen lailla. Nykyään kiire tekee musta lähinnä avuttoman (aivottoman) ja lamaantuneen.

Saatoin eilen poikkeuksellisesti omapotilaani kotiin saakka uloskirjoituspäivänä. Tuntui ihanalta työntää mies suoraan vaimon syliin, joka on odottanut puolisoaan kotiin jo pari kuukautta. Oli myös inhottavaa sanoa naamatusten toiselle puoliskolle, että sori, meidän arvion mukaan paranoidisuutta saada todennäköisesti enää ikinä väistymään, mut pärjäilkäähän nyt, tässä reseptit. Jälleennäkemisen ilo oli silti mahtava nähdä.


Tässä kuva lapsuuteni maailmanlemppareinkirjan kannesta, jonka lainasin kirjastosta 4390 kertaa. Ihan muuten vaan. Se on kauniisti kuvitettu. Meen perjantaina haistateltavax Seuren lastenhoitopuolelle, joka on kiherryttävän hassua ja tyhmää koska satun inhoamaan lapsia. Tai en mä inhoa, pidän niitä outoina. Oudoiksi ne muuttuu ehkä siinä kohtaa, kun ne alkavat ottaa kontaktia ympäristöönsä määrätietoisemmin, siis kun ne ovat oppineet muutakin kuin hymyilemään ja itkemään. Siihen saakka ne ovat harmittoman luotaantyöntäviä, eikä minussa herää vauvoja katsellessa mitään samankaltaista söpöysihastuksen läikähtelyä, kuten vaikka eläinlapsia katsellessani. Ihmiset ja oletettavasti muutkin nisäkkäät on tietääkseni rakennettu jotenkin niin, että  pyöreiden vauvapiirteiden, kuten suurten silmien ja suhteettoman suuren pään olisi tarkoitus herättää jotakin, kuten suojeluvaisto. Joo, eläinlapset kyllä, mut musta ihmisvauvat jopa haisevat pahalle silloinkin kun eivät ole ulostaneet hiljattain tai harjoittaneet vastaavia aromiboostauksia.

Haluaisin kissantuoksua jotenkin säilöttynä, vaikka purkkiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JOTENKIN

Oma valokuva
kroonisesti jämähtänyt norsunvittu-autistihatuksi. en tuu kaikkien kanssa toimeen, vaan näyttelen tarvittaessa helposti lähestyttävää ja miellyttävää olentoa. ulkoilmatapahtumissa pitää mun mielestä saada tupakoida. blogilla ei ole keskeistä ideaa, kunhan oksennan tänne jotain silloin tällöin. työkseni hoivaan ja kylvetän organismeja, joiden spyyke ei ollut yhtä kestävää materiaalia kuin elämä. kuvat oon ite ottanu!! joskus käytän liikaa huutomerkkejä.

Lukijat